Valaistua iloa

Suomen Ilotulitus Oy on vahva, alan kotimaisten konkariyritysten yhteenliittymä. Vahvuutta kuvaa muun muassa se, että tuoreimmat vastatuuletkaan ilotulitustaivaalla eivät ole musertaneet yrityksen näkymiä. Suomen Ilotulitus Oy on nimittäin löytänyt koko joukon uusia ja entistä turvallisempia tapoja tarjota juhliville suomalaisille valaistua iloa.

 

 

Viime vuoteen saakka Suomen Ilotulitus Oy:tä luotsannut Robert Eden on suomalaisen kauppakorkeakoulun kasvattama ekonomi, joka asui opiskelujen jälkeen pitkään isänsä sukujuurilla Englannissa. Suomeen palattuaan hän perusti tilitoimiston, jonka ensimmäinen asiakas oli perhepiiristä tuttu Suomen Ilotulitus Oy ja eipä aikaakaan, kun Robert itse oli ilotulite -yrittäjä ja firman toimitusjohtaja.

 

Robert on elänyt ja kasvanut perheessä, jossa ilotulitteet ovat aina olleet koko laji- ja värikirjossaan vahva osa perheen elämää, arkea ja ansaintaa. Robertin isä toi alkujaan Suomeen ilotulitteita Kiinasta, jossa tulitevalmistamisella on vahvat perinteet. Edenin perheen yritysryppääseen on kuulunut vahvasti myös laaja kuluttajatuotteiden maahantuonti.

Ilon värikäs viljely

Ilotulittamisen peruslähtökohta on ollut ja on edelleen ilon värikäs viljely.

 

Suomessa ilotulitteita valmistettiin pitkään Tuusulaan rakennetulla turva-aidatulla alueelle, johon olivat sijoitettuina ruuti- ja kemikaalivarastot, laboratoriot sekä muut tämän erityisteollisuuden tarvitsemat tilat.

 

Edelleen yrityksellä on toimintoja Tuusulassa, mutta myös Lohjalla, jossa sijaitsevat Suomen Ilotulitteeseen fuusioituneen, entisen Tähtiraketti Oy:n toimitilat.

Luultua laajempi toimiala

– Monilta jää uuden vuoden juhlinnan näyttävyyden vuoksi usein huomaamatta meidän alamme ja toimintamme merkittävyys esimerkiksi mittavien musiikkitapahtumien ja isojen festareiden lavatehosteiden rakentajana. Olemme asiantuntijoita ja ammattilaisia myös tiekoneohjattujen valospektaakkelien pystyttäjänä, kertoo Eden.

 

Valo- ja tuliefektejä tilataan nykyisin myös isoihin yksityisiin juhliin ja yritysten tilaisuuksiin. Monet haluavat nähdä värikkäitä sydämiä ja tähtiä taivaalla omassa hääjuhlassaan. Tähtisädetikuilla juhlistetaan puolestaan niin lasten kuin vanhempienkin merkkipäiviä.

"Tarvitsin apua ajatteluuni"

Robert Edenin ensimmäiset askelmerkit Suomen Ilotulitus Oy:n toimitusjohtajaksi piirsi helsinkiläinen konsulttiyritys Brandstoke, jonka kehittämän Menestyksen tiekartta -sabluunan Eden löysi sattumalta.

 

– Olimme tilanteessa, jossa tehtävänämme oli useamman pienen yrityksen integroiminen viisaasti yhteen. Samalla alan ja ajan vaatiman uudistusstrategian luominen osoittautui välttämättömäksi. Koko yritystoiminnan muuntautuminen uuteen tilanteeseen, se oli asia, joka pyöritti mieltäni. Koin tarvitsevani apuja ajatteluuni, kertoo Robert Eden.

 

Suomen Ilotulitus Oy:n liikevaihto oli kasvanut yritysyhdistymien myötä lähes yhdeksään miljoonaan euroon. Palkkalistoilla oli yli 20 henkilöä.

 

Robert tiedosti, että monien uudistamisten ohessa oli koko firman organisaation ja johtamisprosessin myös muututtava. – Meidän oli keksittävä itsemme ikään kuin uudelleen, sanoo Eden.

 

Kumppaniksi pohdinnoilleen ja tueksi toimilleen Robert löysi ensin Risto Miettisen, joka puolestaan oli yksi, juuri niihin aikoihin toimintaansa aloittelevan konsulttiyhtiö Brandstoken perustajista.

Yhteinen tahtotila

– Tapasin pian kaikki brandstokelaiset. Kävi ilmi, että heidän Menestyksen tiekartta -konseptinsa ja minun omat pääni mietinnät resonoivat erinomaisesti. Löysimme yhteisen tahtotilan ja ryhdyimme töihin.

 

– Menestyksen tiekarttaan liittyvän luomisprosessin mukaisesti kävimme läpi sarjan työpajoja. Näin nopeasti, että kysymyksessä on hyvä prosessi eikä mikään hatusta vedetty taikurimalli. Puhuimme yhteistä kieltä, meitä kuljetti eteenpäin kaikille tuttu strategisen johtamisen menetelmä, ja näkemämme päämääräkuvakin oli sama, kertoo Eden.

 

– Kaikille tuli selväksi, että tahdomme olla laajentuneena yrityksenä enemmän kuin keppiraketteja myyvä yritys, joka tuo maahan ilotulitteita ja myy ne kerran vuodessa ulos.

 

Robertin mukaan Brandstoken organisoimat, avainhenkilöiden kanssa pidetyt kokopäiväiset työpajat olivat erinomaisia. Samoin koko henkilöstölle järjestetyt tapaamiset. – Tiekartta -malli pakotti meidät katsomaan itseämme peilistä, hahmottamaan prosessit ja viemään ne läpi. Jouduimme myös vastaamaan kysymykseen, mitä vaaditaan, kun kasvetaan isoksi.

 

– Koin, että Brandstoken kaverit toimivat koko ajan ikään kuin loistavina kätilöinä. Toisin sanoen me itse jouduimme ponnistamaan kaiken uuden ulos, mutta he auttoivat omalla osaamisellaan prosessien synnyttämisessä, kiittää Robert Eden.  – Opimme katsomaan ja analysoimaan itseämme, myös tunnistamaan sen, mitä olemme nyt ja mitä haluamme olla tulevaisuudessa.

Oppi Elää

Vaikka edellä kerrotusta Menestyksen tiekartan läpikulkemisesta on aikaa jo pian kaksi vuotta, kertoo Robert Eden toteuttavansa edelleenkin Brandstokelta saamiaan oppeja useissa toimissaan.

 

– Moni asia sulautui koulutuksen ja konsultoinnin jälkeen päivittäiseksi toiminnaksemme, kiittää Eden. – Malli toteuttaa oikeastaan nyt itse itseänsä.

 

– Suomen Ilotulitus Oy:n fokus on juhlistaa juhlaa sekä luoda valosta ja turvallisesta tulesta traditio merkittäviin tapahtumiin, ihan samalla tavalla kuin ruusu kuuluu itsestään selvyytenä ylioppilaspäivään. Iloisten elämysten tuottaminen on työmme ja tehtävämme.

 

Eden ei pidä mahdottomana sitäkään, että yrityksen osaamisesta tulee myös vientituote. Virossa toimii jo tytäryhtiömme ja katseemme suuntautuvat vähitellen myös Skandinaviaan. – Varsinkin näytöspuolella osaamistasomme on korkea.

Auttamisen kautta

Robert palaa vielä saamaansa Brandstoke-apuun. – Tiedän tapauksia, että firmoihin on tullut konsultteja, jotka sanelevat itseriittoisina toimintaohjeet ja poistuvat. Brandstoke tekee toisin. Heidän lähestymistapansa on toimia auttamisen kautta. He etsivät oikeita vastauksia yhdessä asiakkaansa kanssa. Arvosta sitä tapaa.

 

– Avaimet eivät toki tipahda tässäkään mallissa salamana taivaalta, vaan Menestyksen tiekartta vaatii yrittäjältä omaa tahtoa ja valmiutta tehdä työtä ja edetä siten kohti uuden synnyttämistä. Ja kuten sanottu, Brandstoke on oiva kätilö.

 

Eden sanoo näkevänsä nyt ympärillään ihmisiä, jotka ”oikeasti tykkäävät siitä, mitä he tekevät ja oikeasti myös haluavat, että firmamme menestyy.” –  Näen täällä meillä lukuisia työhönsä sitoutuneita ihmisiä. Arvostan heitä, sanoo Robert.

 

Hyväntuulisen ja hyväntahtoisen hengen osoitusta on sekin, että Suomen Ilotulitus Oy liittyi viime vuodenvaihteessa Lastenklinikoiden Kummit ry:n tukijäseneksi. – Yksi työmme kulmakivi on aina ollut halu tuottaa iloa ihmisille. Lapset ovat kaikin tavoin erityiskohteena ilon tuottamistyössämme, sanoo Robert.

Uusi toimitusjohtaja

Yksi konsulttiyhtiö Brandstoken kanssa tehdyn toiminnan päämääristä oli selkeyttää yrityskaupoilla laajentuneen Suomen Ilotulitus Oy:n organisaatiorakennetta.

 

– Haimme uudeksi toimitusjohtajaksi henkilöä, jolla olisi kokemusta juuri niistä liiketoiminta-alueista, joihin yrityksemme halusi uuden strategiansa kautta laajentua. Löysimme etsimämme eli löysimme Niila Rajalan, miehen, jonka pitkä työura Keskolla, Asiakastieto Oy:ssä ja kaupan alan konsulttina oli juuri sitä, mitä toivoimme, kertoo Eden.

Teksti: Ulla Aurio

Kuvat ja video Hannu Piirainen/ Visual Spider

Sisältö © Brandstoke Oy, 2017. Kaikki oikeudet pidätetään.